Älä tapa minua.

Jos nyt kuolen, ei elvyttäminenkään auta.

Ja joku joskus sanoi, kun itkin kovempaa kuin koskaan, että se on ihan sama haluatko pystyä tähän, sä vain pystyt. Mä olen eri mieltä.
Ehkä se oli tarkoitettu näin, jouluksi. Ehkä sinä halusit sen olevan näin. Mutta muista, että minä en halua. En halua mitään muuta kuin sut. Leijonanharjan mun syliin iltaisin. Sen kauneimman hymyn jota olen koskaan nähnyt omakseni. Ja ne suudelmat, ne suudelmat! Sen käden joka vetää lähelle ja pitää mut siinä. Ne silmät jotka tuikkivat kirkkaammin kuin yksikään sininen jouluvalo.

Etkö muista miltä tuntuu kuin masut koskettaa toisiaan? Kun silittää niskaa illan pimeydessä? Etkö näe mun rakkautta joka tunkee ulos joka helvetin kolosta, niin, että oon varma räjähtäväni pian? Kuka muu voi sulle sellaista antaa?

Keneltä muulta voit sellaista haluta?

Minä olen täällä sinua varten.

Tahdoin sinut tänne niin kovasti, että se ajatus sattuu vieläkin. Odotin koko päivän oven takana, että koputtaisit hiljaa siihen. Avaisin oven ja itkisin vielä hiljempaa sylissäsi. Silittäisit hiuksiani pienillä käsilläsi joissa olisi lasten lapaset. Eteiseen sataisi kauniisti valkoista, pehmeää lunta, kylmä pureutuisi yöpuvun alle, mutta en tuntisi sitä. Sydän olisi lämmin, sinä olisit siinä. En uskaltanut lähteä lenkille, koska ajattelin, että ilmeistyisit sillä aikaa ja kaikki menisi pilalle. Kuvittelin kuinka sanoisit jääväsi yöksi, koska haluat suojella minua. Painautuisit kiinni peiton alla ja silittäisit selkääni koko yön. Kertoisit miksi rakastatkaan minua, ja kuinka sinun olisi hyvä olla juuri siinä. Olisit tullut tänne vain minun takiani, koska sinulla oli niin kova ikävä, että oli jo vaikea hengittää. Sydän ei jaksanut millään lyödä ilman minua. Sellainen ikävä, joka minulla on joka ikinen päivä ja yö. Ajattelin sinun lukevan ajatuksiani, ymmärtävän, että nyt tarvitsen sinua. Tarvitsen apuasi, syliäsi, turvaasi. Ilman sinua on vaikea selvitä yön yli.


Mutta sinä menitkin naapuriin.


Ja nyt olen vihainen. Vihainen siitä, ettet tullut edes katsomaan olenko hengissä. Sanomaan hei. Halaamaan. Olen vihainen ennen kaikkea itselleni, ajatuksilleni. Miksi oletin sinun tajuavan, tulevan ilman pyyntöä. Näemmehän me viikon päästä joka tapauksessa, kyllä minun pitäisi siihen asti odottaa kiltisti. Mutta silti sydämessäni kovettui jokin. En halua lohdutusta enää, en sääliä. Äänet tuhoavat taas kaiken minkä kuvittelin olevan hyvin. Vai ovatko ne oikeita ajatuksia? Sanoitko minulle joskus niin? Ihan varmasti sanoit, tarkoitit vielä kaikkea. Ei kai kukaan voi keksiä muistoja, lauseita toisen suuhun.



En halua, että ajattelet tehneesi jotain väärin. Ei se mene niin. En minä sinua syytä, ajattelen vain ääneen. Olen vain kaikesta hiukan... sekaisin. Hämilläni.
Hukassa.

Minua pelottaa. Taas vaihteeksi. Pelottaa ihan kaikki mahdollinen. Niin paljon, etten uskalla herätä aamuisin tai käydä nukkumaan iltaisin. Pelottaa niin, etten uskalla jutella sinulle enää, mutta kun en juttele kanssasi, kaikki se pelko syö minua kahta kovempaa.

Olen miettinyt, miksei sitä saa vain olla onnellinen. Tyytyväinen kaikkeen? Miksi aina jokin on huonosti, aina jotain puuttuu. Aina haluaa enemmän kuin mitä on. Tai jo kerrankin uskaltaa sanoa sen ääneen, ei, edes ajatella sitä niin se on kaikki on jo mennyttä. Sen voin taata. Voin vannoa ja luvata itselleni, että Taika rakas, onnellinen sinä et tule koskaan olemaan. Joskus öisin salaa sydämesi saattaa tuntua ehjältä, mutta ei sinulla ole rohkeutta myöntää sitä ääneen. Sinä vihaat itseäsi, etkä halua että joku jota vihaat on onnellinen, niin se vain menee. Tulisit vain katkeraksi, kateelliseksi ämmäksi ja ties mitä siitä seuraa! Pilleripurkkeja ja junaratoja yhdessä. Kumpi voittaa, viha vai rakkaus? Taika vai Taika? Molemmat eivät vain voi saada haluamaansa.

Joulu on pahinta aikaa, silloin unohdan sinut meistä. Muistan vain, että meihin kuuluu minä, ja se ei saisi olla niin. Minun ei pitäisi kuulua mihinkään, minun ei pitäisi olla olemassa, minä en ansaitse sitä.

Taas yksi rikottu lupaus, taas yksi päivä lisää.
Anna anteeksi. Joskus vielä Taika voittaa.

My lady.

Toivoisin meidän pääsevän Mewin keikalle. Toivoisin isän oikeasti ymmärtävän, että ne liput on hankittava ajoissa ja meille molemmille. Sinne on vain pakko päästä, sinun kanssasi, meidän vuoksemme, sillä uskon sen muuttavan taas kaiken. Vaikka onkin hölmöä luottaa siihen, että asiat menevät niinkuin joskus silloin aikoinaan. 

Kyllä minä tiedän, toiveajattelua, minä harhailen mielessäni liian pitkälle. Tiedän myös, että en saisi asettaa liikaa toiveita. Ja tiedän, tämä on hullua ja satutan vain itseäni kaikella tällä.

Silti, olen varma, siellä tapahtuu jonkinlainen ihme uudestaan.

Rakastuminen.  Voiko rakastunut enää rakastua? Mutta ainakin jonkinlainen positiivinen tunne, varmuus sisällesi. Tätä sinäkin haluat, tämän vuoksi pysyt pinnalla, jatkat elämistä. Tämän vuoksi minäkin olen elossa, tämän vuoksi minä olen onnellinen ja turvassa ja selviän päivästä toiseen. 

Haluan vain tuudittautua turvalliseen tunteeseen, että olet minun naiseni nyt ja tulet olemaan jatkossakin, aina. Että minun käteni sopivat sinun tulenpunaisen tukkasi sekaan. Minun huuleni kuuluvat sinun ruusunpunaisille huulillesi.