Minua pelottaa. Taas vaihteeksi. Pelottaa ihan kaikki mahdollinen. Niin paljon, etten uskalla herätä aamuisin tai käydä nukkumaan iltaisin. Pelottaa niin, etten uskalla jutella sinulle enää, mutta kun en juttele kanssasi, kaikki se pelko syö minua kahta kovempaa.
Olen miettinyt, miksei sitä saa vain olla onnellinen. Tyytyväinen kaikkeen? Miksi aina jokin on huonosti, aina jotain puuttuu. Aina haluaa enemmän kuin mitä on. Tai jo kerrankin uskaltaa sanoa sen ääneen, ei, edes ajatella sitä niin se on kaikki on jo mennyttä. Sen voin taata. Voin vannoa ja luvata itselleni, että Taika rakas, onnellinen sinä et tule koskaan olemaan. Joskus öisin salaa sydämesi saattaa tuntua ehjältä, mutta ei sinulla ole rohkeutta myöntää sitä ääneen. Sinä vihaat itseäsi, etkä halua että joku jota vihaat on onnellinen, niin se vain menee. Tulisit vain katkeraksi, kateelliseksi ämmäksi ja ties mitä siitä seuraa! Pilleripurkkeja ja junaratoja yhdessä. Kumpi voittaa, viha vai rakkaus? Taika vai Taika? Molemmat eivät vain voi saada haluamaansa.
Joulu on pahinta aikaa, silloin unohdan sinut meistä. Muistan vain, että meihin kuuluu minä, ja se ei saisi olla niin. Minun ei pitäisi kuulua mihinkään, minun ei pitäisi olla olemassa, minä en ansaitse sitä.
Taas yksi rikottu lupaus, taas yksi päivä lisää.
Anna anteeksi. Joskus vielä Taika voittaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti